Ohjeita omaisille

Läheisen menetys on aina omaisille yllätys. Silloinkin kun se olisi ollut ennakoitavissa. Menetys rasittaa omaisten henkisiä voimavaroja siinä määrin, että käytännön tehtäviin on vaikea keskittyä.

Tilannetta helpottamaan olemme koonneet maksuttoman tietopaketin, jonka tarvittaessa voitte tilata tai noutaa toimistoistamme.

Omaisten lohdutus
Surun keskellä ulkonaiset asiat tuntuvat pieniltä. On suositeltavaa keskustella esim. papin kanssa mieltä askarruttavista asioista. Yhdessä oleminen, kauneus ja hartaus tuovat lohtua. Siunaus- ja muistotilaisuus antavat mahdollisuuden surra yhdessä sukulaisten ja ystävien kanssa. Kaunis muisto hautajaisista tuo valoa ja keventää surutyötä.

Kunnioitus ja muistaminen
Muistotilaisuus on viimeinen yhteinen juhla, jossa poismennyt läheinen on läsnä puheissa ja muisteloissa. Muistotilaisuudessa voi vapaasti kertoa niin hauskoista kuin läheisistäkin tapahtumista epämuodollisesti, ilman valmisteltuja puheitakin.

Uskonnollinen merkitys
Seurakuntaan kuuluvat vainaja saatetaan viimeiselle matkalle aina oman uskontokuntansa edellyttämällä tavalla hänen omaa vakaumustaan kunnioittamalla.

Uskonnottomat hautajaiset järjestetään yhtä juhlallisesti kuin kirkkoon kuuluvan henkilönkin. Saattotilaisuuden ohjelma voi noudattaa samaa kaavaa siunaustilaisuuden kanssa muutoin, paitsi virsien sijasta soitetaan ja/tai lauletaan muuta musiikkia. Puheen voi pitää joku omaisista tai ystävistä. Puhujan voi tilata myös kauttamme. Esim. Pro Seremoniat tarjoaa puhujapalvelua. Ohjelma voidaan järjestää hyvin vapaasti vainajan persoonallisuuden mukaan.

www.pro-seremoniat.fi.